Ayshan blogissa ensimmäinen luku. Ayshan ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa kodissa.

Aysha nukkui ja nukkuu edelleen parivuoteeni vieressä omassa pedissään. Lasken käden petiin ja hän menee siihen nukkumaan. Aluksi tämä sujui ongelmitta, nykyään tekee nukkumaan menemisestä hiukan vaikeampaa ruikuttamalla sänkyyn jonkin aikaa ja kävelemällä ympäri sänkyä. Kello 5 aamulla herää, uikuttaa minua hereille ja haluaa sänkyyn. Onneksi saan hänet vielä sen jälkeen tunniksi pariksi uneen.

Leluja, kuten kongikin Aysha pitää hienoina, kantelee ympäriinsä ylpeänä. Yleensä vie ne yksitellen esim. olkkarista makkariin tai toisin päin. Aina sinne toiseen huoneeseen.

Ruokana edelleen Royal Canin nappulat. Mukaan laitan raejuustoa ja nyt sain kuulla että piimä ja kermaviilikin käy.Herkuiksi ostin eläinkaupasta kuivattuja kanapaloja, ne on toimineet hyvin. Seuraavaksi kokeillaan jotain juustoa.

Aysha nukkuu edelleen suhteellisen paljon, joinakin päivinä ei malta nukkua juurikaan mutta illalla simahtaa aikasin.

Sohvalle ei pysty hyppäämään, siksi komentaakin mua ottamaan sen sinne ja jatkaa hyppimistä, raapimista sekä haukkumista niin kauan että saa tahtonta läpi. Nykyään saan sen leluilla vähän jättämään mut rauhaan.

Olemme käyneet melkein joka paikassa yhdessä, vanhalla koululla, vanhalla työpaikalla, uudella työpaikalla(saa olla mukana töissä silloin tällöin)..kaupassa, autossa, lenkeillä jne.

Ulkoilu oli aluksi hankalaa, koska pelkäsi ja oli kylmä. Nyt ollaan useampana päivänä käyty ja panta on vihdoin kaulassa :). Hihnakin toimii oikein hyvin.  

Susan